Opike ja Selkokeskus järjestivät vuonna 2022 Ilo-selkonovellikilpailun. Sen 13 parasta novellia on koottu Ilo elää -selkokirjaksi, joka julkaistaan 29.5.2023 selkokielen päivänä. Kirjoituskilpailun voitti Kari Tapaninen. Hän ei ollut kirjoittanut aiemmin selkokieltä, mutta selkokirjat ovat tuttuja. Tapaninen sanoo, että osalle lukijoista selkokirja on välttämättömyys – ja toisaalta hyvä selkokirja sopii kaikille.
Kari Tapaninen on 61-vuotias eläkkeellä oleva hammaslääkäri Pielavedeltä.
– Työstäni jouduin luopumaan neurologisten vapinaoireiden vuoksi. Niinpä meneillään on muutos poran varresta raivaussahan valjaisiin ja tietokoneen ääreen. Harrastan siis metsänhoitoa ja ainakin tähän asti pöytälaatikkokirjoittamista. Talvisin hiihtelen ja pelaan sulkapalloa virkeiden vanhojen herrojen seurassa. Mukaan on toki uskaltautunut muutama urheilullinen kauniimman sukupuolen edustajakin. Perheeseeni kuuluu vaimoni lisäksi kaksi lasta, jotka molemmat ovat jo muuttaneet pois kotoa, hän kertoo.
Tapaninen kuuli Ilo-novellikilpailusta äidinkielenopettajavaimoltaan, joka oli aikeissa osallistua siihen. Tapaninenkin päätti kirjoittaa – ja kumpikin sijoittui kilpailussa, johon tuli peräti 135 novellia.
– Kun kuulin voittaneeni kilpailun, olin ylen hämmästynyt. En todellakaan osannut odottaa moista menestystä. Sitten kuulin vielä puolisonkin tekstin pääsevän kirjaan. Kyllä meille sinä iltana nauru kelpasi. Oli ilo elää sitä hetkeä.
Voittajanovelli Kaikki on niin iloisia ei nimestään huolimatta vaikuta ensi alkuun erityisen iloiselta tai onnelliselta, vaan pikemminkin yllättävältä. Minämuotoinen tarina kertoo, millaisia on herätä koomasta onnettomuuden jälkeen ja huomata, että sanat ovat unohtuneet.
– Novellini sisältää osittain tosipohjaisia kokemuksia, vaikka itse tarina on täysin fiktiivinen. Olen saanut seurata, millaista on herätä pitkän kooman jälkeen, kun pää on tyhjä eikä sanoja enää ole ja liikuntakykykin on hävinnyt, Tapaninen kertoo. – Novellini on todellinen kevytversio siitä, millaista voi olla, kun ei muista mitään, on opeteltava uudestaan puhumaan ja kävelemään. Todellisuus on monesti paljon julmempaa ja dramaattisempaa kuin nopeat edistymiset novellissani. Silti aina on toivoa paremmasta, ja monesti edistystä tapahtuukin, tosin paljon hitaammin kuin nyt tiiviiksi pakatussa novellissani. Kyllä se ilokin on suurta, kun siihen asti reagoimaton ihminen viikkojen kooman jälkeen puristaakin kättäsi. Sitten päiviä heräämisen jälkeen hän sanoo sanan äiti, kun kukaan ei tiennyt, puhuuko hän enää koskaan. Näistä tunnelmista halusin välittää novellissani edes häivähdyksen, toivottavasti onnistuin.
Selkokirja voi olla täyspainoinen lukuelämys
Kirjoituskilpailun raadin mielestä Tapaninen todella onnistui tekstissään. Novelli on vaikeasta aiheestaan huolimatta helppolukuinen ja lämminhenkinen, jopa hauska ja pakinamainen. Tapanisella onkin kirjoittajakokemusta kepeistä teksteistä.
– Jo opiskeluaikojeni loppupuolella taisin raapustella jotain tekstejä kynällä ruutupaperille. Sitten Tiede 2000 -lehti julisti tiedepakinakilpailun. Päätin osallistua, ja pääsin palkittujen joukkoon. Olin silloin jo valmistunut hammaslääkäriksi, ja joku Suomen Hammaslääkärilehden toimittaja äkkäsi tekstini Tiede-lehdestä. Hän kysyi, saako pakinan julkaista myös omassa ammattilehdessämme, ja lupasi jopa pienen julkaisupalkkion. Tottahan sellainen sopi. Kun kukaan ei tekelettäni ainakaan haukkunut, päätin tarjota lehdelle uuden pakinan ihan ammattiaiheesta. Näin päädyin kirjoittelemaan kevennysjuttuja ammattilehteemme noin kymmeneksi vuodeksi. Lasten synnyttyä kirjoittaminen väheni ja jäi lopulta kokonaan, muut haasteet veivät kaiken ajan.
Selkokirjoittaminen oli Tapaniselle aivan uusi kokemus. Hän kertoo, että tarinan tuottaminen oli helppoa, mutta oli haastavaa saada tekstistä selkokielinen latistamatta sisältöä.
– Monet virkkeet jouduin muotoilemaan uusiksi. Jotain virkettä täytyi pyöritellä pitkään ennen kuin se löysi lopullisen muotonsa.
Tapaninen oli kuitenkin tutustunut selkokirjoihin jo aiemmin ja havainnut niiden tärkeyden ja monipuolisuuden.
– Selkokirjallisuus on tullut minulle aivan viime vuosina tutuksi. Puolisoni mukaan tarve eri tasoisille selkokirjoille on lisääntymässä koulussa aivan huikeaa vauhtia. Jossain vaiheessa puolisolla oli iso pino selkokirjoja kotona, ja niistä piti valita sopivimmat koululle hankittaviksi. Siinä vaiheessa minäkin luin niistä useita ja huomasin ainakin osan sisältävän hienoja tarinoita, joiden rehevyys ei ollut kärsinyt kielellisestä selkeyttämisestä mitenkään. Osalle lukijoista selkokirja on välttämättömyys, muuten lukemisesta ei tule mitään. Kaikille muillekin selkokirja voi olla ihan täysipainoinen lukuelämys, kun se on hyvin tehty.
Tutustu Ilo elää -novellikokoelmaan Opikkeen verkkokaupassa.
Teksti: Jenni Saarilahti
Kuva: Kari Tapaninen