Selkokirjoittamisen työpaja opettajille (2 op)


Selkokirjoittamisen työpaja opettajille (2 op)

Kohderyhmä

Työpaja on tarkoitettu opetusalan ammattilaisille, jotka tarvitsevat selkokielistä materiaalia työssään (varhaiskasvatus, perusopetus, ammatillinen ja lukio-opetus, vapaa sivistystyö). Kyseessä on syventävä kurssi, mutta siihen voi osallistua myös, jos on tutustunut selkokieleen itsenäisesti tai laatinut selkokielisiä materiaaleja aiemmin.

Toteutus

Koulutus toteutetaan kokonaan verkossa (Teams).

Alustava sisältö

Käytännönläheisessä työpajassa syvennetään selkokirjoittamisen taitoa ja työstetään omaa selkokielistä oppimateriaalia tai muuta työhön liittyvää tekstiä. Pääpaino on osallistujien omissa teksteissä, mutta työpajassa tutustutaan myös esimerkkeihin erilaisista selkojulkaisuista ja tehdään pieniä kirjoitusharjoituksia.

Oman selkotekstin työstämiseen on varattu kurssilla aikaa, mutta sitä voi tarvittaessa tehdä myös tapaamiskertojen välissä. Tekstistä saa palautetta kouluttajalta ja muilta kurssilaisilta. Teksti on pakollinen osa kurssin suoritusta, ja sen palautus on 17.4.2025. Tekstin ei tarvitse olla vielä valmis, kun sen palauttaa.

Kurssi on keskusteleva, ja sen aikana kirjoitetaan paljon.

Ennakkotehtävä

Ennen kurssin alkua mieti jo ennakkoon, mitä tekstiä haluat työstää (esim. tehtävä, Powerpoint-esitys, viesti vanhemmille, kurssikuvaus). Tekstin aiheen kannattaa olla sellainen, että siitä on hyötyä etenkin selkokieltä tarvitseville henkilöille. Voit kirjoittaa tekstin suoraan selkokielellä jostakin valitsemastasi aiheesta tai tehdä selkomukautuksen yleiskielisestä tekstistä.

Koulutus on maksutonta Opetushallituksen tukemaa opetushenkilöstön täydennyskoulutusta.
Ajankohdat:
1.4.2025 13:30 – 16:00
3.4.2025 13:30 – 16:00
8.4.2025 14:00 – 16:00
29.4.2025 13:30 – 16:00
7.5.2025 13:30 – 16:00