Tehdään tarina

9 €

Opas rohkaisee ryhmien ohjaajia ja opettajia kirjoittamaan ja kuvittamaan kirja yhdessä ryhmäläisten kanssa. Yhteinen kirjoitusprojekti on mukaansa tempaava toimintamuoto, jossa osallistujat vaikuttavat tarinan kulkuun ideoimalla ja kuvittamalla sitä itse. Kokemus nostaa osallistujien itsetuntoa ja tunnetta omasta kykeneväisyydestä. Projektin ohessa harjoitellaan myös tärkeitä taitoja, kuten yhteistyön tekemistä, oman mielipiteen kertomista, toisten kuuntelemista, loogista päättelyä, mieleen palauttamista ja mielikuvituksen käyttöä. Toiminta soveltuu varhaiskasvatusikäisistä ikäihmisille, eikä se vaadi luku- ja kirjoitustaitoa.

Käytännönläheinen opas tarjoaa konkreettisia ohjeita toiminnan aloituksesta kirjan julkaisujuhliin saakka. Esimerkkivideot, kuvat ja verkkosivuvinkit antavat tietoa ja kokonaiskuvaa projektin sisällöstä. Niiden avulla on helppo lähteä suunnittelemaan omaa vastaavaa toimintaa.

Tallenna tuote laitteellesi. Latauslinkki on voimassa kaksi vuotta ostopäivästä.

 

 

Tekijä

Anu-Mari Salo, Maiju Mäki

Kuvittaja

Tehdään tarinan osallistujat

Kustantaja

Kehitysvammaliitto ry, Opike

Julkaisuvuosi

2023

Sivumäärä

28

Julkaisumuoto

e-kirja pdf

Tuotenumero

1852

ISBN

978-951-580-798-4